BALUNIT JA PÄÄTEVASTUKSET


3.12.2011

Tässä artikkelissa kerron nimenomaan vastaanottotarkoituksiin pääasiassa keskiaalloille soveltuvista baluneista ja päätevastuksista .

BALUNIT



DX-kuuntelijoilla on ollut viimeaikoina erityistä kiinnostusta suuren suosion saavuttaneiden pitkälanka-antennien sovitusmuuntajista koaksiaalikaapeliin.

Itse varsinaisten beverageantennien teosta löytyy netistä myös kotimaan kielellä artikkeli Jorma Mäntylän sivuilta.

Koska pitkän langan impedanssi on satojen ohmien luokkaa kaikissa tapauksissa on sovitusmuuntaja tarpeellinen mikäli lanka ei tule suoraan kuuntelupisteeseen ja siellä olevan antenninvirittimen kautta vastaanottimeen.
Useissa tapauksissa on lisäksi havaittu paikallisten häiriöiden vaimennuksessa tehokkaaksi tavaksi sijoittaa itse antenni kauemmas rakennuksista yms. paikoista joissa on sähköverkkoon liitettyjä laitteita.

Kun halutaan tehdä toimiva sovitusmuuntaja niin pitää ottaa huomioon mm. seuraavat seikat:

- Valitaan oikea muuntajamateriaali. Keskiaalloilla ja lyhyilläkin materiaalin magneettisilla ominaisuuksilla on suuri merkitys.
- Optimoidaan kierrosluku. Voidaan käyttää valmiita arvoja mikäli materiaalit ovat samoja ja antennin impedanssi tiedetään.
- Huolehditaan balunin asiallisesta koteloinnista ja liitosten tiivistämisestä kosteutta vastaan.
- Muistetaan ukkosongelmat ja suojataan balun mahdollisesti ylijännitteitä vastaan.

Jotta sovitus olisi mahdollisimman hyvä pitäisi tietää antennin todellinen impedanssi.
Kohtalaisen hyvin toimiva systeemi saadaan kyllä aikaan kun pelataan pelkillä "oletusarvoillakin".
Tällöin langan impedanssiksi otetaan 500-600 ohmia ja tehdään baluni tämän mukaan.
Impedanssi voidaan myös mitata varsin yksinkertaisella mittasillalla johon syötetään sopiva RF-taajuus oskillaattorista.
Siltakytkennässä on yhdessä haarassa vastuksien avulla kalibroidulla asteikolla oleva potentiometri ja toisessa haarassa mitattava impedanssi.
Sillassa on nollaindikaattorina esim 50uA virtamittari.

Olen kokeillut erilaisia yksinkertaisia mittasiltavariaatioita, joista kohtuullisen hyvin toimivan kytkentä on tässä. "Tuote" ei ole vielä kehitelty loppuunsa ja niinpä tämänkin periaatteelinen alue on nollasta kilo-ohmiin - mutta käytännöllinen yläraja kuitenkin tuolla 700-800 ohmin nurkilla.
Värkki on varustettu useammanlaisella RF-liittimellä ja valmiissa versiossa on vielä naparuuvit lanka-antennille. Laitteen kotelointi on järeä eli rakensin sen ruotsalaisvalmisteisen sotilaskäyttöön tehdyn säteilymittarin koteloon. Toimivia tämmöisiä mittareita sai aikoinaan 50 markalla Puolustusvoimien myymälöistä.
Huomattava on, ettei tämänkaltainen mittari ole mikään tarkkuusmittalaite vaan "suuntaa antava" testiväline. Toki tarkankin laitteen voi rakentaa, mutta sitten muuttuu niin periaate kuin rakentaminenkin huomattavasti mutkikkaammaksi.

Tänä päivänä mittaukset voi hoitaa (myös visuaalisesti näyttävämmin) käyttäen jotain monista PC:hen kytkettyä piirianalysaattorimallista alkaen halvimmasta päästä esim. Mini-VNA:lla.
Mikäli rakenteluintoa riittää niin mielestäni todella edullisesti verrattuna kaupallisiin laitteisiin voi tehdä sitten jo "oikean" piirianalysaattorin DG8SAQ:n malliin SDR-kitsin rakennussarjasta kuten minä tein v. 2009.
DX-kuuntelijoiden kannattaisi muutenkin ottaa käyttöön enemmän näitä nykypäivän mittausvälineitä mikäli harrastaa vähänkin enemmän antennipuoleen liittyvää kokeilua. Saattaa säästää melkoisesti vaivaa ja aikaa kun näkee heti mihin suuntaan pitää virittelyä muuttaa jne. ja investointi ei edullisimmillaan ole uusissa laitteissa kuin joku 300 euroa.

Balunin rakenteen käytännön toteuttamisessa on useita mahdollisuuksia niin itse kelamateriaalin kuin käämien rakenteen suhteen.
Se voidaan toteuttaa ilmasydämisenä lieriökelana, jolloin siitä on tehtävä mekaanisilta mitoiltaan varsin suuri.
Radion rajaton maailma- kirjassa on ohjeet tämäntyyppisen balunin tekemiseen.
Suurin osa baluneista on rakennettu käyttäen kelasydämenä toroidirunkoa.
Toroidien suhteen on huomattava, ettei tyypillinen "Philipsin violetti" ole sopiva yleensäkään laajakaistaiseen muuntajaan eikä myöskään keskiaaltoalueelle.
Amidonin FT-tyypit ovat tähän tarkoitukseen sopivia ja riippuen tarvittavasta taajuusalueesta voi valita sopivimman mallin.
Myös Bebekillä on ollut joitain vihertävän värisiä tässä tarkoituksessa toimivia toroidirunkoja. Yhtenä vaihtoehtona on etsiä kokeilemalla erilaisista romutetuista hakkuripowereista sopiva runko.
Jotkut tämmöiset rungot toimivat erinomaisesti varsinkin alle 1 MHz taajuuksilla.

On syytä selvittää käytettävä materiaalityyppi ensinnäkin siltä osin, että se on soveltuva laajakaistamuuntajaksi. Sydänmateriaalien ominaisuudet kun tekevät toisista materiaaleista sopivia juuri tämmöiseen muuntajakäyttöön ja toisista taas määrätyn induktanssisiin keloihin.

Muuntajan sydänmateriaalin muodon voi valita useasta eri mallista kuten käyttämäni "suljettu" RM-malli, toroidi, feriittihelmi (putkimainen toroidi), kaksireikäinen helmi tai jopa monireikäinen ns. siankärsä - joita usein käytetään VHF:llä...



Tässä kuvassa on ylärivissä viisi kaksireikäistä pulikkaa, vasemmalla ja alarivissä kolme putkimaista "helmeä" ja neljä toroidia joista oikealla isompi violetti toroidi.

Vaihtoehtoisina kelarakenteina on käytetty ainakin trifilaarisesti käämittyä tai kahdella erillisellä käämillä tehtyä mallia.
Olen kuullut joidenkin kokeilijoiden kokemuksista sellaista, että trifilaarisesti käämityllä rakenteella saavutetaan jonkin verran pienempi vaimennus, mutta kahdella erilliskäämillä tehdyllä mallilla taas parempi vaimennus häiriöitä vastaan.
Itse olen rakentanut baluneita käyttäen "potcore- tai RM-tyyppisiä" kelasydämiä.



Kuvassa materiaalia kokeiluun eli kuumailmapuhaltimella romikselta tuoduista piirilevyistä irrotettuja RM8-runkoja. Huom! kuvassa näkyvä materiaali N27 ei ole soveltuvin tähän käyttöön

Aloin kokeilla näillä koska minulla oli varsin kattava valikoima eri materiaaleista tehtyjä Siemensin ja TDK:n sydämiä.
Useiden kokeilujen jälkeen parhaimmaksi kelasydänmateriaaliksi osoittautui Siemensin T35 tai vaihtoehtoisesti TDK:n H5B.



Tässä kuvassa RM8 kelarunkoja uudelleen käämittynä osineen.



Kuvassa on piirros käyttämäni kelan kytkennästä käytännössä.

Tämän kierrosluvut poikkeavat allamainituista ja ovatkin haetut yhden antennin optimoinnin yhteydessä.
Annettu impedanssiarvo ja käämien kierroslukusuhde eivät välttämättä vastaa "virallista" laskentaperustetta vaan ovat tässä tapauksessa haettu maksimisignaalia silmälläpitäen . Ja eroa näissä on - kuten on usein asianlaita monissa muissakin antenneihin liittyvissä jutuissa verrattaessa teoreettisia ja käytännössä parhaaksi osoittautuneita rakenteita.

Kierrosluvut mallissa jossa on erilliset käämit ovat 26 ja 10 kierrosta 0,35 mm emalieristeistä lankaa.

Seuraavaksi muutama kuva väärän kierrosmäärän vaikutuksesta sinaalitasoon. Tutkimuksia jatketaan. Ensimmäisessä kuvassa sisään tuleva signaali.







Kierrosmäärä toisiossa n. puolet vähemmän kuin edellisessä



Kuvassa käyrä H5B-materiaalilla tehdyn vanhan 1998 valmistamani balunin vaimennuksesta.

Välillä pari sanaa ukkosesta:
Lanka voisi olla paksumpaakin tietystä syystä. Jos nimittäin balun pidetään ympärivuotisesssa käytössä toimii antennilanka sen pituudesta ja asennuskorkeudesta riippuen enemmän tai vähemmän hyvänä ukkospyydyksenä.
Balunin kela aiheuttaa salaman syöksyaallolle vastuksen ja lanka kuumenee silmänräpäyksessä höyrystyen pahimmassa tapauksessa tuossa tuokiossa.
Näin voi käydä vaikka salama ei iskisi lainkaan itse lankaan. Todennäköisyys käämin kestämiselle kasvaa mikäli langan poikkipinta valitaan suuremmaksi esim. 1 mm luokkaan. Mahdollista on myös käyttää kaasupurkausputkia yms. tässä suojauksessa.
Yleisesti ottaen samat menetelmät toimivat pitkän lanka-antennin ukkossuojauksessa kuin puhelinlinjoissakin.

Niin materiaali kuin kierrosluvutkin on haettu silmälläpitäen mahdollisimman pientä ja koko vastaanottoalueella samansuuruista vaimennusta. Kierrosluvut voivat olla aivan muutkin riippuen antennin impedanssista.

Haluttaessa voi käyttää kuparifoliosta tehtyä staattista suojaa käämien välissä. On muistettava, ettei suoja saa muodostaa oikosuljettua silmukkaa. Staattinen suoja kytketään maadoitukseen.
Erilaisten ferriitti-ja rautajauhomateriaalien ominaisuudet saattavat muuttua melko voimakkaasti lämpötilan vaikutuksesta.
Voi hyvinkin olla, että huonelämpötilassa hyvin toimivan balunin arvot ovatkin jotain aivan muuta esim.-30 asteen pakkasessa.
Käytännön tietoa tämän ilmiön vaikutuksista en ole toistaiseksi saanut.
Erilliset balunin käämit mahdollistavat eri variaatioita maadoituksen kytkennässä.
Tällä voi olla merkitystä paikallisten häiriöiden vaimentamisessa.
Antennin puoleisen käämin maadoituspää on kyllä syytä maadoittaa, mutta koaksiaalin puoleinen voidaan kytkeä haluttaessa ainoastaan koaksiaalin vaippaan.
Jotkut ovat saavuttaneet parempia tuloksia esimerkiksi maadoittamalla koaksiaalin vaippa puolimatkasta balunista vastaanottimeen.
Jos aikaa ja intoa kokeiluun riittää saattaa tämän tyyppisillä jutuilla saada hyviäkin tuloksia häiriövaimennukseen.

Balunin käytännön rakenteen voi toteuttaa monellakin tavalla. Yksi mahdollisuus on koteloida laite muovikoteloon johon johdot tuodaan liittimen kautta tai kytkien suoraan impedanssin sovitusmuuntajaan.

Itselläni on tapana jättää onnistunut ratkaisu käyttöön vaikkapa kymmeneksi vuodeksi joten pidän "lopullisempia rakenteita" parempina. Kaikki liitännät kun on suojattava kosteudelta ja hapettumiselta, kotelointi pitäisi olla tiivis, mutta kondessiveden pitäisi päästä pois jne. Tällöin umpeen valettu paketti on mielestäni paras toteutus.

Johtojen liitännöissä ei mitään banaanikoskettimia tai naparuuveja kannata käyttää muuta kuin muutaman viikon "keikkakäyttöön" tulevissa systeemeissä. Koaksiaalin BNC - liitin ja sekin kuten lankojenkin liitokset suojattuna liimallisella kutistussukalla tai vähintään vulkanoituvalla teipillä (unohtamatta viime mainitussa päälle kierrettävää PVC-teippikerrosta UV-vaikutusten eliminoimiseksi.

Olen käyttänyt pääasiassa rakenteena polyesterihartsiin valettua kotelointia.
Rakenteesta tulee näin mekaanisesti tukeva sekä kohtuullisen tiivis.
Muovien erilaisista ominaisuuksista johtuen kuitenkin paras materiaali kosteutta vastaan on esim. maakaapelien valumuovijatkoissa käytetty valumuovi. Tätä saa esim. Finnparttialta 13 - 30 euron hintaluokassa riippuen pakkauskoosta.
Erilaisten muovien suurtaajuusominaisuuksista sen verran, että en ole havainnut polyesterihartsilla olevan mitään haittavaikutuksia ja taas tuota valumuovia on pitkään käytetty 2.4 GHz WLAN-antenneissakin joten ei pitäisi olla suurtaajuusongelmia...
Sen sijaan epoksiharsien suhteen on todettu, että esim Aralditin käyttö kelojen käämien kiinnitykseen huonontaa oleellisesti kelan Q-arvoa.
Johtuen valun sisään tulevien osien erilaisista lämpölaajemisominaisuuksista jne. on syytä olla tarkkana siitä miten työn käytännössä toteuttaa.
Hartsin kovettuessa syntyvä voimakas lämpeneminen saattaa aiheuttaa jännityksiä, jotka voivat aiheuttaa halkeamia jne.
Olen valmistanut piirilevymateriaalista asennuslevyn, jossa kaikki osat kuten liittimet jne ovat tukevasti kiinni.
Rakenne on vielä vahvistettu lähelle valun pintaa tulevalla lasikuitukangaskerroksella.
Polyesterihartsi on useiden muovien tapaan sellainen, että ainakin pidempään vedessä ollessaan se päästää kosteuden läpi.
Tästä johtuen on hyvä maalata tai lakata valmis balun sopivalla vedenpitävällä kerroksella. Käytettäessä em. valumuovia ei pinnoitusta tarvita.
Tosin balun ei käytännössä joudu koskaan samantapaisen kosteusrasituksen alaiseksi kuin esim. veneen vedenalaiset osat.

Korroosioilmiöiden välttämiseksi on syytä käyttää messinkisiä tai haponkestäviä liitososia antennilangalle ja maadoitukselle.
Tosin sinkittykin ruuvi kestää kyllä joitain vuosia.
Balunista lähtevän koaksiaalin vedonpoisto on syytä toteuttaa luotettavalla tavalla varsinkin jos johto tulee asennettavaksi niin, että siihen voi kertyä lisäpainoa jäästä ja lumesta.
Pelkän liittimen varaan kaapelia ei tule jättää, jos siihen kohdistuu vähänkään vetoa.
Purettuani Vapun kunniaksi naapurin pellon yli vetämääni pitkää lankaa (jotta naapuri pääsee kyntöhommiin) tutkin samalla sitä, miten mainittu balunirakenne on kestänyt.
"palikka" oli tarkoituksellisesti lisäksi aivan räystään alla, jotta rasituskoe olisi mahdollisimman kova.
Syksyllä asentamani balun oli aivan virheettömässä kunnossa, joten voitaneen olettaa polyesterihartsiin valamisen olevan toimiva ratkaisu.

BALUN MALLIA MILLENNIUM

Sisäiseltä rakenteeltaan edellisen kaltainen balun beverageantennia varten on saanut vuosien saatossa erilaisen ulkonäön.
Koska liitosten suojaus on hankala toteuttaa mikäli liitäntä tapahtuu valun pinnassa oleviin ruuveihin niin muutin rakenteen siten, että valetusta balunista lähtevät erilliset johdinpäät liittämistä varten.



Ylläolevassa kuvassa on esitetty millaisia ovat balunien sisäosat ennen polyesterihartsin valua. Kultapinnoitettu BNC-liitin ja RM8 - tyyppinen kela on kiinnitetty piirilevyn palaan.
Itse kelat ovat käämityt tefloneristeisellä langalla. Tarpeen mukaan voidaan käyttää isompaa RM - tai toroidityyppistä ferriittirunkoa kuten vahvempaa lankaakin.
Koska tämä 600/50 ohmin balun on kuitenkin tarkoitettu ainoastaan vastaanottotarkoituksiin olen katsonut 0,35 mm langan riittäväksi - huomaa mitä olen aiemmin sanonut ukkoskestävyydestä langan suhteen "kesäkäytössä".
Myös käämien kierrosluku voidaan valita muunkin muuntosuhteen mukaiseksi ja ferriittimateriaali muullekin taajuusalueelle.

Kuvassa näkyy myös valumuotti, joka on "sisustettu" lasikuitukankaalla ja varustettu ruostumattomalla M6 - ruuvilla josta balun voidaan ripustaa kiinnitysrenkaalla, kulmalla tai erikoismallisella nippusiteellä.
Ruuvi on varustettu isokokoisella hammasaluslevyllä, joka jää yhden mutterin kanssa lasikuitukankaiden väliin.
Balunin antennipuoli voidaan varustaa sisään valetulla kaasupurkausputkella ylijännitteiden varalta. Kokemuksen mukaan ukkosilmoilla voi kuitenkin käydä niin, että balun voi räjähtää pirstaleiksi. Pitkä antennilanka kun kerää lähistöllekin iskeneestä salamasta huomattavan energiamäärän.

Balun voidaan luonnollisesti varustaa muunlaisellakin (UHF, N) liittimellä, mutta suosittelen BNC:tä tähän käyttöön.
UHF-liittimen suhteen on huomattava, ettei liittimen keskitappia saa useissa liitinmalleissa (esim Amphenol) valaa suoraan hartsiin vaan sille on jätettävä liikkumavaraa esim. asettamalla väljä muovisukka tai jokin joustava täytemateriaali piikin ympärille. Tämän keskipiikin asennustavan on mitä ilmeisimmin tarkoitus "hakea paikkansa" kun pistoke ruuvataan runkoliittimeen.

Balunista lähtevät johtimet ovat:

- lanka-antenni (punainen)
- antennipuolen maa (sininen)
- koaksiaaliliittimen vaippa (musta)

Viimeksimainittu voidaan kytkeä yhteen antennipuolen maan kanssa riippuen siitä mitä vaikutusta sillä kussakin tapauksessa on mm. häiriöiden vaimennukseen.



Kuvassa valmis balun maalattuna "IJL:n harmaalla".Balunin kiinnitysruuviin on asennettu aiemmin mainitsemani avattavaa mallia oleva nippuside kiinnitystä varten.

Seuraavassa Martti Karimiehen (MKA) kommentteja baluneista:

"...Testasin kolmea erilaista sovitusmuuntajaa ja niistä kokonaisuutena ehdottomasti paras on IJL:n valmistama. Keskiaaltojen yläpäässä ei testattujen välillä ole muita isoja eroja kuin häiriöttömyys joka on kiinni balunin vaipan materiaalista ja maadoituksesta. Tässä suhteessa huonoin on RF:n magneettibalun, sen häiriösuojaus ja maadoitusmahdollisuus on puutteellinen. "Home Brew", Philipsin violetin ympärille tehty ei mene yhtä hyvin vireeseen kuin "IJL" alle 1200 kHz, mutta on huomattavasti parempi yli 2000 kHz:n taajuuksilla. IJL:n baluni paranee, kun taajuus pienenee ja alataajuuksilla ero muihin on n. 5- 6 dB..."

Omana kommenttinani puolestani esitän, että erot signaalinvoimakkuudessa johtuvat myös antennin pituuden vaikutuksesta kuunneltavaan taajuuteen.
Testatessani baluneita syöttäen korkeaohmiselle puolelle signaaligeneraattorista saman tasoisen RF-lähetteen koko keskiaaltoalueelle oli heitto ulostulotasoissa maksimissaan 1 - 2 dB:n luokkaa.

Ferriittimateriaali baluneissani on kokeellisesti haettu siten, että toimivuus olisi mahdollisimman hyvä keskiaaltoalueella ja sen johdosta signaalin taso laskeekin jo 2 MHz:llä.
Philipsin violetti toroidi puolestaan on toimivimmillaan ehkä taajuudella 7 MHz, mutta toimii kohtuullisesti koko lyhytaaltoalueella.Jotkut lähteet kertovat Philipsin toroidin heikkoudeksi ns. läpimenosärön, mikä voi aiheuttaa ongelmia isoilla RF-signaalien tasoilla.

Baluneita käytetään toki muuallakin kuin ulkona antenninsovittimina. Seuraavassa kuvassa on puhelintekniikassa käytettyjä entisen Telen käytössä olleita sovitusmuuntajia 75 ohm epäsymmetrisestä 150 ohmin symmetriseen kaapeliin. Oikeanpuoleisen taajuusalueen ilmoitetaan ulottuvan 15 MHz asti. Koska taajuusalueet ovat sopoivia keskiaalloille tulen käyttämään näitä erilaisissa mittauksissa.





PÄÄTEVASTUKSET

Tässä yhteydessä en ryhdy sen tarkemmin selvittelemään päätevastukseen liittyviä teoreettisia asioita vaan lähinnä kerron miten olen niitä käytännössä rakentanut.
Kuten päätevastuksia käyttäneet tietävät saadaan niiden avulla pitkästä langasta suuntakuvioltaan yksipuolinen.
Itse vastusarvon määrittelyn suhteen voi jokainen kokeilla esim. potentiometrillä tai läjällä eriarvoisia vastuksia arvon mikä antaa parhaan tuloksen.
On myös käytetty erilaisia kela/kondensaattoriyhdistelmiä vastuksen sijaan.
Itse vastustyyppinä pidän massavastusta normaaleista suhteellisen helposti saatavista tyypeistä parhaana.
Oleellista tässä on se, ettei rakenne muodosta kelaa jolla on tuntematon induktanssi. Lankavastus on ilman muuta rakenteeltaan "kela".
Myös hiili ja metallikalvovastus voi olla sellainen, että hörystetty vastusainekalvo on spiraalin muodossa, jotta saadaan sopiva vastusarvo.
Muutoin olisi metallikalvovastus laadullisesti paras.
Jotta vastus saataisiin rakenteeltaan tukevaksi ja säänkestäväksi se pitää jollain tavalla koteloida.
Olen käyttänyt samaa polyesterihartsia kuin baluneissa vastuksen päälle valettuna tässä tarkoituksessa.
Liitokset voidaan tehdä valuun upotettuihin kierreholkkeihin, joihin antenni ja maajohdot sitten voidaan liittää ruuviliitoksella.
Toinen tapa on juottaa johdonpätkät suoraan vastukseen.
Koska massavastuksien toleranssi on usein melko "karkea" saadaan tarkkakin vastusarvo rinnan-ja sarjaankytkennöillä.
Rakenne kannattaa pyrkiä tekemään mahdollisimman tukevaksi siitä huolimatta, että vastus tulee liitoksineen valun sisään.
Valumuotteina voi käyttää sopivankokoisia muoviputken pätkiä, filmipurkkeja jne.
Johtuen muovin ja metallin erilaisista lämpölaajemiskertoimista lähtee valettu osa hyvin irti esim alumiiniprofiilista tehdystä muotista.
Profiilin pätkään voi tehdä pohjan valun ajaksi vaikka pelkästä teipistä, kunhan sen tehdään tiiviksi.
Valettu osa on sitten helppo työntää pois "putkesta" kun valu on kovettunut ja jäähtynyt.
Polyesterihartsi on ehkä edullisinta Biltemassa mikäli aikoo tehdä useamman kuin yhden valukappaleen.

Olen vuosien varrella valmistanut monenlaisia eri mallisia päätevastuksia.
Liitännän helppouden takia olen päätynyt malliin, jossa liitäntää varten on 1.5 neliömillin taipuisat johtimet.
Vastuksen suojaus ulkoilmaa vastaan on toteutettu valamalla vastusosa liitoksineen polyesterihartsiin.
Valun lujittamiseksi on vastuspaketti ympäröity lasikuitukankaalla ennen valun suorittamista.

500 ohmin päätevastuksen sisuskalut muodostuvat kolmesta rinnankytketystä 1.5 kohm induktanssittomasta massavastuksesta.
Koska päätevastukset ovat tunnetusti ukkosarkoja niin lisäsin vastusten rinnalle 90V kaasupurkausputken, jonka syöksyvirran kesto on 10kA.
Päätevastus säilyy näin suojattuna mitä todennäköisimmin ehjänä lähistölle iskeneistä salamista huolimatta. Luonnollisesti suoraa salamaniskua tämäkään rakenne ei kestä.



Ylläolevassa kuvassa vastuspaketti purkausputkineen ennen johtimien kiinnitystä ja valua.

Muista irrottaa päätevastukset pitkistä langoista kesäksi purkausputkistakin huolimatta, mikäli haluat vastuksen olevan seuraavana syksynä ehjän kesän ukonilmojen jälkeen.



TAKAISIN TEKNIIKKAHAKEMISTOON !