COLLINS VIR-350 KANNETTAVAKSI ASENNETTUNA

21.5.2016

Sain syyskuussa 2015 pelastettua romutukseen menosta erilaisia ilmailupuolen laitteita ja komponentteja. Joukossa oli tällainen VOR - navigointivastaanotin taajuusalueelle 108 -117,95 MHz joka oli asennettu nahkalaukkuun sijoitettuun koteloon jossa oli myös akut.
Laitteen rakenteet olivat siis rakennetut kotimaassa ilmeisesti Ilmailuhallituksen verstaassa tuon Collinsin vastaanottimen ympärille varmaankin johonkin spesialiin tarkoitukseen ja lisätyt rakenteet elektroniikassa oli tehty koekytkentälevyille ja johdotus niihin suurelta osin räppäämällä.
Akut olivat käyttökelvottomassa kunnossa, mutta ne irrotettuani ja kun syötin jännitteen ulkopuolisesta virtalähteestä niin tuntui laite toimivan ja jotain signaalia kuuluikin joiltain kanavilta.
Itse Collinsin vastaanotin on ehkä hiukan kevyemmäksi luokiteltavaa tekoa kuin monet kalliimat saman firman tuotteet. Työ on siistiä, mutta komponenttivalinnoissa esimerkiksi on tyydytty muovikoteloisiin mikropiireihin ja tippatantaalikonkkiin. Edullisena laitteena Collins näitä on markkinoinutkin.
















Tästssä nykyy, että levyn toisella puolella oleva vastus on lämmennyt.