DX-KUUNTELUN NYKYSUUNTAUKSISTA


Julkaistu alunperin Radiomaailma-lehdessä

Kuten useimmat lukijamme ovat huomanneet on DX-kuuntelu muuttumassa moderniin tyyliin myös ns.selviytymis tai eloonjäämisharrasteeksi. Ja myös selvänäpysymisllajiksi, sillä harrastettaessa kuuntelua pakkaslukemissa tahtovat kaljat jäätyä. Tekniikan ihmisille aiheuttavat uudenlaiset kuuntelutavat omia ongelmiaan. Jotta arktisissa oloissa työskentelevä kuuntelija pysyisi lämpimänä on kehitteillä käsikäyttöiset aggregaatit. Laitteiden luotettavuus on polttomoottorin tarpeettomuudesta johtuen huippuluokkaa ja mikäli veivaaja on hyväkuntoinen ja tasainen luoteenlaadultaan on ulostulojännitteen taso ja taajuusvakuvuus myös riitävä. Vähäisenä ei voida myöskään pitää sitä seikkaa, että järjestelmä parantaa kuuntelumoraalia. Esimerkiksi kahden hengen peditionilla jotuu toinen veivaamaan generaattoria toisen kuunnellessa. Näinollen eivät kuuntelijat voi raportoida samaa asemaa yhtaikaa.

Uusien teknisten ratkaisujen tulo helpottaa myös eräässä merkittävässä asia. Koska monet liittomme merkittävissä asemissa olevat henkilöt ovat olleet huolestuneita pohjoiseen suuntautuneesta QSL:en hakurallista on erittäin todennäköistä, että lyhyitä peditioneja ei tulla ensi kuuntelukaudella sallimaan. On todettu , etteivät monetkaan kuuntelijat ole kiinostuneita Lapin kultturillisista asioista, kuten poroerotuksista ja joikhaamisesta , vaan käyvät lyhyillä peditioinella hamstraamassa helppoja QSL:ä. On ehdotettu, vain sellaisen peditionkuuntelijan QSL:t hyväksytään, joka osallistuu kerran vuodessa poronpurentaan tai hakee keskitalvella kossupullon jalkaisin yli sadan kilometrin päästä naapurin poroisännälle.

Eräs näistä pitkillä peditioneilla hyödylliseksi todennäköisesti osoittautuva uutuus on superlämpölevy (jollainen on tulossa MTV:n ostoskanavallakin mainostaneelta firmalta). Tämä lämpölevy sisältää erityislaatuisen lämmönvaihtimen. Sen käyttö on yksinkertaista: Kuuntelijan tarvitsee istua kuunnellessaan levyn päällä pari tuntia, minkä jälkeen levyllä voi voi keittää teet tai paistaa pihvit. Putkivastaanottimet tulevat myös näkemään uuden tulemisensa, koska niissä muodostuva hukkalämpö voidaan hyödyntää lisävarusteena saatavaan osaan, jotka voidaan käyttää joko juoma-ja pesuveden sulattamiseen tai kiuaskivien alustana. Saunominen voidaan näinollen toimittaa kuuntelutiloissa ilman erillistä saunatilaa. Mikäli peditionilla on mukana pari kolme Collinsia tai Racalia niin se riittänee parin hengen pesuvesi- ja saunomistarpeisiin.

Eräs merkittävimmistä uutuuksista ovat antenninvetoporot, joita on salaisesti koulutettu jo usean vuoden ajan. Poron tekninen varustus koostuu selkään asennettavasta kelatelineestä sekä päähän asetettavasta kompassinpitimestä. Erikoiskoulutettu poro vetää antennin tarkoin kompassinuolen mukaan ja asentaa kuopimalla maahan langan loppuessa päätevastuksen maadoituksen mikäli sellainen halutaan. Porot on lisäksi opetettu jättämään ns. poronkusemamerkit tasan sadan metrin välein antenni todellisen pituuden tarkistamiseksi.

Koska varsin monet tekniikan miehet - kirjoittaja mukaanluettuna - ovat suhtautuneet sellaisiin lukematarkkuuksiin , joita viime vuosina on ryhdytty käyttämään suurin epäilyksin ovat jotkut kuuntelijat kuulemma kokeilleet puulämmitteistä kideuunia vastaanottimen taajuusstabiilisuuden parantamiseksi. Omana näkemyksenäni olisi kyllä nestekaasu-uuni ja täysi kaasupullo parempi, jos puhutaan 10 Hz:in lukematarkkuuksista. On kuulunut myös juttuja vastaanottimen taajuunäyttöön lisätyistä ylimääräisistä toimimattomista numeroista (jotka näyttävät siis nollaa), koska vanhan periaatteen mukaan tiedetään digitaalinäytön vähiten merkitsevän numeron normaalisti olevan epätarkan.

Katsauksen päätteeksi voimme todeta paljon tapahtuneen tehokkaan kuuntelun parantamiseksi ja uusiin uudistuksiin palattaneen muutaman vuoden kuluttua.