Tehtäessä radiolaitteille - kuten muullekin elektroniikalle - korjaus - ja muutostöitä
on tärkeää hallita niin työvälineiden käyttö kuin oikeat työmenetelmät.
Jotta laite ei tulisi alkuperäistä alttiimmaksi vikaantumiselle pitää harrastelijan
tietää melko paljon oikeaoppisista liitosmenetelmistä, komponenttien ominaisuuksista
ja turvallisuuskysymyksistä muutamia tärkeitä asioita mainitakseni.
Työvälineiden käytön - kuten juottimen -hallinta on perusasioita, jotka on syytä opetella
"harjoitusmateriaalilla" ennenkuin tekee mitään suurempaa muutos- tai korjaustyötä
varsinkaan monimutkaisempiin laitteisiin.
Olen kotisivuillani eri laitteiden modifiointia käsittelevissä jutuissani kuin tekemissäni videoissakin
YouTubeen käyttänyt työmenetelmiä ja ratkaisuja jotka yleisestikin sopivat moneen muuhunkin työkohteeseen.
Esimerkiksi vanhan putkivastaanottimen sähköturvallisuuden parantamiseen ja liitinten asennukseen voi perehtyä
Trio 9R-59DS vastaanottimien esittelyä ja modifiointia
käsittelevällä sivullani. Sieltä löytyy myös yksi esimerkki siitä kuinka voi tehdä virheitä jos ei ole tarkkana.
Komponenttien vaihtamisesta uusiin löytyy kondensaattorien osalta aika perusteellinen juttu
R-390A/URR vastaanottimen välitaajuusyksikön kunnostusta
koskevalta sivultani. Siinä on selvitelty myös kuvin apuvälineitä liitosten purkamiseen ym.
Saman vastaanottimen remontista olen tehnyt lukuisan joukon videoita joista seuraava käsittelee erityisesti komponettien
irrotusta ja asennusta perinteisellä tavalla rakennettuun putkilaitteeseen:
JUOTTAMINEN JA SIIHEN LIITTYVÄT ASIAT
Seikkaperäisempi esitys juottamisesta ja työvälineistä löytyy täältä
Nykyisin saattaa olla nuorempien harrastajien suhteen oudompaa - tai jopa vaikeampaakin -
suorittaa yleisesti käytössä olevin välinein esimerkiksi vanhempien metallishassikselle
rakennettujen laitteiden juotostöitä.
Jos joudutaan nimittäin juottamaan asennusalustaan tai muuhun massiiviseen juotoskohtaan
pitää juottimen tehon olla riittävä, jotta juotoskohta todella lämpenee riitävästi
kunnollista juotosta ajatellen.
Toisaalta on hallittava myös se, ettei kuitenkaan polta komponentteja pilalle.
Itselläni on käytössä näihin "peltitöihin" 125 W juotin varustettuna erilaisilla
kärjillä ja tavanomainen Wellerin termostaattikolvi muihin töihin.
Myös juotoskohteen puhdistuksen osaaminen kuuluu perusasioihin juotettaessa niin asennusalustaan,
hapettuneeseen piirilevyyn kuin juotteenestopinnoitteella varustettuun printtiin.
Normaalisti erilaisten hiomavälineiden (teräsvilla, hiomapaperi) tai veitsenkärjen
käyttö riittää tarvitsematta puuttua kemikaalien käyttöön. Entiseen aikaan varsinaisissa
peltitöissä käytettyjen happojen ja vastaavien käyttö ei elektroniikassa ole sallittua, koska
ne vaativat jälkikäsittelynä erittäin hyvän puhdistuksen.
Käytettäessä nykyisiä juotostinoja ei useimpien tyyppien hartsijäänteitä ole edes
välttämätöntä poistaa - vaikka se onkin suositeltavaa.
On silti olemassa myös juotostinatyyppejä vaikeita juotoksia varten, jotka sisältävät
varsinkin kosteisiin oloihin joutuessaan aineita, jotka voivat aiheuttaa syöpymistä.
Juotosten puhdistukseen on teollisuutta varten olemassa monenkinlaisia liuottimia.
Kotioloissa yleensä selviää talouspriillä ja luonnonhartsipohjaisten tinojen
suhteen erityisen hyvin tärpätillä puhdistustöistä.
Myös oikean tinamäärän käyttäminen juotostöissä on syytä tuntea.
Tässä kuvassa on liittimen juotosholkkiin - kuten vaikkapa
BNC-runkoliittimen tai D-liittimen - juoksutettu liikaa tinaa.
Se voi aikaansaada epäsiisteyden lisäksi oikosulun viereisiin piikkeihin, jos ne ovat
lähellä toisiaan.
Huomaa juotosholkin kyljessä oleva pieni tarkistusreikä. Sellainen on monissa
- varsinkin RF-liittimissä - ja siitä on nähtävissä, että tinaa on mennyt tarpeeksi
holkin pohjaan asti.
Toisessa kuvassa onkin sitten vastaavaan holkkiin tehty juotos, jossa tinan määrä
on sopiva.
Sivumennen mainittuna on D-liittimissä ja vastaavissa hyvä tapa aina käyttää
suojasukkaa juotosliitoksen päällä.
Se lisäksi ulottuessaan johdineristeen päälle estää muutoin kaapeliliitoksen heikoimman
kohdan murtumista.
Kokemuksen mukaan nimittäin kohta jossa säikeellisen kaapelin tinaus loppuu on varsin
herkkä katkeamaan kaapelia liikuteltaessa.
Tässä kuvassa on 25 - napaisen D - liittimen juotosten päällä suojasukka - joista yksi on kylläkin vähän vioittunut...
OSIEN IRROTTAMINEN JUOTOSLIITOKSISTA
Runsaasti päänvaivaa on kautta aikojen tuottanut piirilevylle asennettujen komponenttien
irrottaminen.
Tosin voi useaan kertaan kierretty ja reiästä läpipujotettu johdin juotoskorvassakin olla
hankala irrottaa ilman, että johdineriste tai komponentti vioittuu.
Juotoskorvasta saattaa saada irroitettua joskus sen ympärikierretyn yksisäikeisen johtimen tai
komponentin liitosjohdon parhaiten varovasti "repimällä" liitos auki kärkipihdeillä johtimesta
vetäen - jos tinaa on liitoksessa vähänlaisesti tai sitä on imurilla ensin poistettu.
Osien irroittaminen niin yksi - kuin kaksipuoleiseltakin levyltä onnistuu yleensä hyvin
jos komponentin asennusreikä on riittävän väljä johtimelle.
Jos juotostäplä on suurehko ja levymateriaali hyvälaatuinen voi yleensä käyttää tavallista
tinaimuria.
Pertinax-pohjamateriaali on piirilevyssä yleensä sellainen, että siitä irtoavat foliot helpommin
osia irroitettaessa kuin lasikuitupohjaisesta.
Varsinainen tinaimuasema on tietysti paras vaihtoehto - mutta yleensä ns. laatumerkkeinä aivan liian kallis
harrastajalle. Nykyisin on tosin saatavana kaukoidässä tehtyjä edullisia imuasemia jotka pienimutoisessa
käytössä kestävät aivan hyvin. Itselläni on ollut tämmöinen Aoyue - merkkinen imuasema jo jonkin aikaa.
Jos sellaisen hankkii niin kannattaa samalla ostaa erä kuluvimpia varaosia kuten imusuuttimia.
Korvaavana menetelmänä pienemmillä kustannuksilla voi käyttää tinaimusukkaa sekä mikropiirejä
irroitettaessa "kaikki kerralla" sulattavaa irroituskärkeä juottimessa.
Tämmöisen kärjen voi taitava harrastaja rakentaa itsekin.
Tinaimureista voi joskus löytää toimivankin muutaman kympin hintaisista kaukoidän tuotteista,
mutta yleissääntönä voi pitää sitä, ettei halvimmilla juuri mitään virkaa ole.
Usein on juotoksessa imutapahtuman kannalta "liian vähän tinaa" ja niimpä reiän saa monesti
helpommin imettyä tyhjäksi kun ensin lisää siihen vähän tinaa ja imuroi liitoksen sen jälkeen auki.
Komponentin juotospuolelle taivutetut jalat hankaloittavat usein irrotusta ja ne olisikin
ensimmäiseksi pyrittävä oikaisemaan suoriksi sulattamalla juotos ja kääntämällä johdin
pihtien, pinsettien tai veitsenkärjen avulla suoraksi.
Usein ei komponentti - varsinkaan monijalkainen mikropiiri irtoa vielä tavanomaisen imuroinnin
jälkeen.
Tällöin voi varovaisesti "hemputtaa" kärkipihdeillä johdinpäätä juotospuolelta samanaikaisesti
mahdollisesti lämmittäen pistettä juottimella ja pitämällä johdinpää "liikkessä" lämmityksen
lopettamisen jälkeen niin kauan kunnes tina on kovettunut.
Tällöin johdinpää jää yleensä irti juotoksesta.
Mikropiirin voimakas kampeaminen irti rikkoo helposti mikropiirin kotelon tai katkaisee
sen jalkoja mikäli kaikki juotoskohdat eivät ole kunnolla irti.
Pintaliitososien irroitus - varsinkin vastusten ja kondensaattorien - on yleensä
suhteellisen helppoa niiden pienestä koosta huolimatta.
Ainakin vanhemmissa pintaliitoskorteissa,joissa ne ovat yleensä kiinnitetyt liimapisaralla voi lämmittäessä varovasti
kammeta komponenttia ylöspäin veitsenkärjellä.
Vastusten ja konkkien irroituksessa voi käyttää kahta juotinta yhtaikaa molemmista
päistä juotoksia lämmittämällä.
Käytettäessä magneettitermostaatilla varustettua juotinta kuten tyypillistä
Welleriä on syytä pitää pinseteillä pintaliitososasta kiinni, jottei se
jää rautaisten liitososiensa johdosta juottimen kärkeen kiinni ja kuumene pilalle.
Useampinapaisia komponentteja voi irrottaa sopivalla kuumailmapuhaltimella -
työ tietysti vaatii harjaantumista ja sopivaa suulaketta puhaltimessa.
Levyn esilämmitys puhaltimella 100 - 120°C ennen varsinaisen sulatuslämmityksen kohdistamista
juotoksiin helpottaa työtä.
Puhaltimen ilmanvirtaus on syytä olla sen verran "pienellä" etteivät komponentit
lennä tiehensä.
Harrastajalla saattaa olla tarvetta hyödyntää komponentteja laitteista puretuista
piirilevyistä.
Edellä mainittujen menetelmien lisäksi voidaan tällöin käyttää kuumailmapuhallinta, jolla
lämmitetään tarvittaessa isompikin alue piirilevyä.
Mikäli komponenttijohtimet ovat suorassa (esim. koneellisesti ladotut piirilevyt) ja
reiät levyllä riittävän väljät putoavat komponentit pois levyltä sitä mukaa kuin tina
sulaa juotospuolella.
Liiallinen lämmittäminen voi tosin sulattaa muovikonkat ja turmella muitakin komponentteja
joten sopivan lämpötilan hallinta pitää opetella.
Mikäli komponenttien johtimet ovat taivutettuja ei tällä menetelmällä saa yleensä muuta kuin
vahinkoa aikaiseksi.
KOMPONENTTIEN JA JOHTOJEN ASENNUS
On tietysti oma asia miten itselleen tulevissa laitteissa korjaukset ja modifioinnit suorittaa, mutta
kannattaa muistaa se että usein väliaikaiseksi ajateltu ratkaisu voi jäädä pysyväksi.
Toisille on tärkeintä vain se, että homma toimii vaikka kytkentä olisi minkämoinen risukasa.
Meikäläisen luonteelle on ominaista pyrkiä vähintään yhtä hyvään jälkeen kuin alkuperäislaitteessa - välillä
se onnistuu, välillä ei.
On tullut nähtyä ihan ammattimiesten johtojen perään roikkumaan ripustamia isoja elektrolyyttikonkkia
asiakkaalle lehtevässä korjatussa laitteessa kun komponentti ei mitoituksensa takia ole sopinut alkuperäiselle
paikalle jne...
Laitteen pitkäaikaisen toimivuuden varmistamiseksi on mielestäni järkevää noudattaa hyväksi koettuja asennustapoja.
Laitan tähän väliin kuvia romikselta löytämästäni laskimesta joka ei edusta tyypillistä sarjavalmisteista laitetta
vaan vaikuttaa pikemminkin yksittäiskappaleena tehdyltä työmenetelmiensä ja rakenteensa puolesta.
Toteutus on pääsääntöisesti ok. lukuunottamatta korttiohjainten mekaanista kiinnitystä päätylevyjen uriin tulevilla
alumiinilatoilla jotka eivät pysy kovin luotettavasti paikoillaan - eli ovat kuvassakin tipahtaneet paikoiltaan ja
aika harrastelijamaisesti tehty ohjainten kiristys noihin lattoihin ruuviinkannanpuolikkailla.
Johtojen niputus ja kiinnittely maalarin - ja sähköteipeillä ovat kyllä tilapäisasennuksen välineitä..
Myös olisin esimerkiksi seuraavassa kuvassa johtojen ja liitinpinnien väliin
laitetut sarjavastukset ainakin juotoksien osalta laittanut sukan sisään kun kuitenkin puhutaan ammattielektroniikasta.
Verkkojännitteiset liitännät tässä on suojattu vanhanajan öljysukkaa muistuttavalla tekstiilisukalla "ilman öljyä".
Sitten on vuorossa laitteen piirilevylle jälkeenpäin lisätyt komponentit.
Jonkun mielestä tämä on ihan asiallinen, mutta meikäläisen ronkeliin luonteeseen kuuluu ainakin vaatia juotosjäänteiden
puhdistus piirilevyltä. Lisäksi olisi päälle lisätyt komponentit pystynyt siistimminkin asentamaan.
On edelleen tietysti aivan sama mitä kukin itselleen tekee, mutta ainakin asiakkaalle teollisuuskäyttöön
pitää työllä olla laatua on sitten kyse suuresta laitesarjasta tai yksittäisestä laitteesta.
Ja saman periaatteen noudattaminen kaikessa elektroniikkatyössä ei ole koskaan ainakaan haitaksi.
Pelkän juotosliitoksen varaan ei tule jättää vähänkään painavampia komponentteja.
Esimerkiksi isohkot elektrolyyttikondensaattorit voivat varsinkin liikuteltavassa tai
ajoneuvokäytössä irrota piirilevyltä tai juotoskorvista johtimien katkeamisen takia.
Nippusiteellä tai sidelangalla kiinnitys varmistaa komponentin paikallaanpysymisen
ellei sillä ole esim. jonkinlaista ruuvikiinnitys tms. mahdollisuutta.
Hyvään asennustapaan kuuluu myös juotettavan johdinpään kiinnittäminen kunnolla
juotoskorvaan tai vastaavaan ennen juottamista jos se vain on mahdollista.
"Juotoskorvakuvat" edustavat MIL-normeissa suositeltuja johtimien kiinnitystapoja
ennen juottamista.
Toisaalta kannattaa huomioida se, ettei kierrä johdinta liikaa juotoskorvaan koska
juotoksen irroittaminen saattaa johdineristettä vahingoittamatta muodostua semmoisessa
tapauksessa joskus hankalaksi.
Paljon käytetty tapa on ollut pelkkiä komponenttilankoja ja kaapelinpäitä liitettäessä
asentaa liitoskohtaan liittävien johtimien ympärille kytkentälangasta esim. sopivan metallitagon päällä
kierretty spiraali ennen juottamista. Näin saadaan juotoksesta mekaanisesti varsin luja.
Tehtäessä erilaisia "lisäyksiä" kuten liitäntä jossa laitteen jostain pisteestä otetaan kaapeli
liitäntä sarjakondensaattorin tai vastuksen avulla liitoskaapeliin, niin tulisi ko.liitäntäkomponentille
saada kunnollinen juotospiste - kuten juotoskorva tai torni - myös kaapelinpuoleiseen
päähän.
"Ilmaan tehty" liitäntä voi olla mekaanisesti liian heikko. Pienen komponentin kuten
vastuksen tukevoittamiseksi voidaan käyttää myös komponentin ja juotoskohdan yli ulottuvaa
kutistesukkaa luotettavuuden parantamiseksi mikäli on hankalaa saada komponentille muuta
kiinnityspistettä.
Tehtäessä varsinkin suojamaadoituksen liitäntöjä - sama pätee myös muihinkin - on syytä
myöskin ruuviliitosta käytettäessä muistaa liitospintojen puhtaus ja käyttää jousi - tai
hammasaluslevyä johtavuuden ja liitoksen kiinnipysyvyyden varmistamiseksi.
Itselläni on yleensä tapana mieluummin kierteittää reikä kuin käyttää ruuvia ja mutteria
mikäli se asennuspaikan ja riittävän materiaalivahvuuden takia on mahdollista.
Peltiruuvit ja pop-niitit eivät ole johtoliitosten tarvikkeita vaan kuuluvat peltiseppien
töihin.
Koaksiaali - ja mikrofonikaapelien päistä saa siistit asentamalla muovisukan ensin yhteenkierretyn
vaipan päälle ja lopuksi kutistesukan itse "päätteen" päälle.
Suojasukkien käytöllä vältytään sekä ylimääräisiltä oikosuluilta ahtaissa paikoissa, että
sähköiskujen saannilta varsinkin laitteen verkko - tai anodijännitepuolen kytkennöissä.
Vanhemmissa laitteissa varsinkin putkiaikakaudella ei verkkojänniteisiä liitäntäpisteitä laitteiden
sisällä pahemmin suojattu. Jo vuosikymmeniä sitten on ryhdytty tehdasvalmisteisissa laitteissa käyttämään muovisuojauksia
verkkojännitteisissä osissa kuten virtaliittimien ja kytkimien juotoskorvissa ja lattaliittimissä.
Laitteidensa kanssa erilaisia kokeiluja tekevän harrastajan suhteen tämän suojaamisen turvallisuusmerkitys
vain korostuu normaalikäyttäjään verrattuna joka ei koske laitteen sisuskaluihin virrat päällä.
Minulla on tapana jonkun mielestä ehkä vähän turhaankin laittaa kutistussukan pätkiä juotoskorvien päälle pienjännitteilläkin.
Tämän tarkoitus on myös lujittaa johdon liitosta koska johtimien liikkuessa vääntö ei kohdistu tällöin yhtä voimakkaasti
itse juotosliitokseen kuin pelkässä suojaamattomassa johtimen juotoksessa - näin varsinkin jos kyseessä on systeemi jossa johtimet
käyttö- tai huoltotoimenpiteen takia voivat liikkua.
Johtimet tulee myös kiinnittää jos ne ovat pitkähköjä.
Olen käyttänyt johtimien niputukseen perinteistä ammattielektroniikassa käytettyä vahalankaa.
Toki nippusiteetkin käyvät ihan hyvin.
Johtimien sitomisilla saadaan laitteesta siisti ja selväpiirteinen - eikä niiden mahdollinen
siirtyminen pääse rasittamaan liitoksia tai aiheuttamaan häiriöitä laitteen toimintaan.
Tässä kuvassa (Bruel & Kjaerin laitteesta)niputus on tehty perinteisesti vahalangalla.
Ja sitten kuva samasta johtoniputuksesta jossa näkyy myös asialliset muovikiinnikkeet joilla niputus voidaan
kiinnittää laitteen runkoon.
Tässä kuvassa on näkymä Nokian 70 - luvun laitteen piirilevystä jossa johdotus on niputettu vahalangalla
ja myös transistoreissa on käytetty myös meikäläisen suosimia aluslevyjä (tosin tässä vähän isoa mallia huomioon
ottaen transistorin koon).
Tässä taas toisentyyppinen sidontatapa ohutta muovilankaa tai - sukkaa käyttäen.
Kutistesukkaa voidaan käyttää kaapeleiden merkinnässä apuna kuten olen nykyisin tehnyt säännönmukaisesti kaapelimäärien
kasvaessa ja kun teippi yms. merkinnät ovat epäsiistejä ja helposti irtoavia.
Kaapelin merkintäteksti tulostetaan ensin paperille ja siitä leikataan pala joka sijoitetaan läpinäkyvän
kutistesukan alle. Näin saadaan siisti ja pysyvä merkintä.
Seuraavassa osa kirjoittajan "sukkavarastosta". Kutistesukkia olen olen hankkinut pääasiassa Partco Oy:ltä.
Aika yleistä on erilaisten laitteiden liitosjohtojen vioittuminen. Verkkojännitteiset valmiit liitosjohdot joissa on
kummassakin päässä pistoke tulee vaihtaa uusiin. Irroitettavilla pistokkeilla varustettu johto voidaan luonnollisesti
vaihtaa uuteen tai lyhentää.
Mikäli harrastajalla on riittävää ammattitaitoa niin omaan käyttöön tuleviin laitteisiin voi tehdä verkkopuolellekin
muutoksia. Tämä mitä saa tehdä ja mitä ei on vähän epämääräinen asia, mutta aina on ollut mahdollista ja sallittua
omaan käyttöön ja omalla vastuulla rakentaa kojeita myös verkkojännitekäyttöön. Tässä mielessä käsittäisin myös
valmiin omaan käyttöön tulevan laitteen vikaantuneen osan vaihtamisen tai rakenteen parantamisen olevan samoin vastuukysymyksin
sallittua.
Mitä sitten ei ole syytä tehdä on esimerkkinä nähtävissä vaikka seuraavassa kuvassa jossa on ohuelle kaksinapaiselle
litteälle johdolle tarkoitettuun vedonpoistajaan asennettu pyöreä paksumpi johto.
Tässä tapauksessa pitää vedonpoistaja myös vaihtaa kaapelille sopivaksi.
Pienjännitteisten johtojen kuten virtalähteen laitteeseen tulevan puolen johto voidaan hätätilassa paikata jos sopivaa
pistoketta ei ole tai ei voida esim. johtoa lyhentämällä pistoketta liittää (esim. jos vikapaikka on keskellä johtoa ja
se jäisi tällöin liian lyhyeksi).
Jos vaurio on vain ulkovaipassa niin voidaan huolellisen tarkastuksen jälkeen päälle pujottaa liimallinen kutistesukka
ja lämmittää se paikoilleen. Hyvä olisi jos ulkovaipan päät karhennettaisiin hienolla hiomapaperilla ennen sukan laittoa
tarttuvuuden parantamiseksi.
Jos johto on kokonaan poikki niin tällöin kaikki johtimet voidaan liittää juottamalla kunhan niiden päälle on ensin
pujotettu pienemmät kutistesukan pätkät (sen verran varaa on jätettävä, että sukka saadaan etäälle liitoksesta
juottamisen ajaksi jottei se kutistu ennen aikojaan). Lopuksi päälle lämmitetään isompi sukka kuten edellä.
Kutistesukka aiheuttaa luonnollisesti johdon jäykistymistä tältä kohdalta, mutta se on useimmiten pienempi ongelma kuin
huono paikkaus.
MikroPC - lehdessä 11/2009 oli läppärin omatoimista korjausta käsittelevässä artikkelissa ohjeet laturin DC -puolen johdon
korjaamisesta silikonimassalla.
Tämä on kyllä mielestäni aivan vihonviimeinen tapa korjata johtoa lukuunottamatta ehkä ihan pientä pintavikaa vaipassa.
Silikonimassalla kun ei ole minkäänlaista vetolujuutta verrattuna kaapelin alkuperäiseen vaippaan tai kunnolliseen
kutistesukkakorjaukseen. Toki silikoni on joustavaa, mutta se ei ole ainoa ominaisuus mikä tämmöisessä korjauksessa on tärkeää.
MEKAANISET TYÖT
Erilaisia modifiointeja tehtäessä joudutaan usein tekemään erilaisia asennusreikiä
liittimille ja kiinnitysruuveille.
Sen suhteen voikin sanoa, että kokeneen harrastajan työn jälki ylittää yleensä
kiireistä työtä tekevän ammattilaisen työn laadun.
Usein elektroniikan amattilainen ei nimittäin ole mikään ammatti-ihminen metallitöissä.
Laitteiden rakenne on usein sellainen, ettei niitä voi asettaa pöytä- tai pylväsporakoneeseen.
Hyvälaatuinen portaattomalla nopeudensäädöllä varustettu käsiporakone, hyvä valikoima
kunnollisia (myös monet halvat venäläiset ovat hyviä) porateriä on tarpeeseen.
Erityisen sopiva liitinreikien yms. suurempien aukkojen tekoon on "porkkana-mallinen"
aukkoterä, jota on saatavana sekä portaallisena että "sileänä" mallina aina yli 30 mm asti.
Terä on tosin kallis ja vaatii varovaisuutta rautapeltitöissä liiallisen kuumenemisen
aiheuttaman pilallemenon suhteen.
Alumiinia porattaessa voi tarvittaessa käyttää tenua leikkuunesteenä.
Muutamassa vuodessa se kyllä "tienaa hintansa" verrattuna viilaamiseen ja hikipisaroihin.
Kuvassa 4 - 30 mm Hawera terä jonka hinta (2009)on 100 euron luokkaa ja pari pienempää joista Magnum - merkkinen on hinnaltaan
parikymppiä. Joidenkin terien teroituskulmat (esim joku Lux - merkkinen malli) eivät ole oikeita esim alumiinin työstöön vaan toimivat
kunnolla vain muovin reijityksessä.
Jäysteiden poisto poratuista reijistä antaa sekä huolellisen vaikutelman että on myös tärkeä sen takia ettei esim. liitin myöhemmin löysty
kun sen asennusreiän reunaan jäänyt jäyste irtoaa liittimeen kohdistuvien voimien takia.
Usein pelätään aivan turhaan poranlastujen menemistä laitteen sisään.
Tietysti sellaiset paikat, joita ei pysty luotettavasti jälkeenpäin pölynimurilla
puhdistamaan on syytä suojata.
Suurempiin aukotuksiin on usein kätevä metalliterällä varustettu pistosaha.
Käytännössä se yleensä edellyttää sahattavan osan irrottamista laitekokonaisuudesta.
Olen aina pyrkinyt käyttämään kierrereikiä mikäli se on mahdollista.
Peltiruuvit eivät sovi ainakaan sellaisen harrastelijan laitteisiin, joka tekee usein
erilaisia virittelyjä laitteisiinsa.
Niimpä työkaluvalikoimaan tulisi liittää kunnolliset (esim.Thurmer) kierretapit
joista itsellä on ainakin jatkuvassa käytössä koot M2.6, M3, M4, M5 ja M6.
Todennäköisesti myös tuumakokoisista tapeista on joskus hyötyä varsinkin jos entisöi
vanhoja engelsmanni- ja jenkkilaitteita.
Kierretapit kannattaa ehdottomasti ostaa konekierretappeina eikä klassisena kolmen
eri tapin sarjana kunnollisen räikkävääntimen lisäksi.
Kierrereikien teko edellyttää myös sopivien poranterien olemassaoloa.
Porasarjoissa on yleensä tarvittavat koot lukuunottamatta M4 kierteelle
tarvittavaa 3,2 -3,3 mm terää. Pop-niiteille tarkoitettu terä on sopiva tälle kierrekoolle.
Siisti mies viilaa ja hioo työn jäljet tehdasvalmisteisen näköiseksi, joten
tarvitaan neulaviilasarja (joka on usein tarpeen, jos asennusreiät eivät olekaan
aivan kohdallaan), isompia viiloja, teräsvillaa ja muita hiomavälineitä.
Piirrotuksen jäljet - jotka voi hyvin tehdä teräväkärkisellä tussilla voi poistaa
tenulla, mikäli kynä on spriiliukoinen.
KÄYTETTÄVISTÄ KOMPONENTEISTA
Tyypillinen esimerkki huonosta komponenttivalinnasta, johon olen usein törmännyt on
vastaanottimen tai antennivirityslaitteen signaalipiireihin asennettu heikkolaatuinen
kiertokytkin.
Näitä esiintyy sekä tehdasvalmisteisissa laitteissa, että myös esim. Trioihin lisätyissä
filtterivaihtokytkimissä.
Tämmöisen kytkimen malli on usein kuvassa olevan kaltainen
Mikäli kytkimellä kytketään esim. releiden ohjausjännitteitä ei kontaktien laatu ole
yhtä suuri merkitykseltään.
Surkealaatuisen kytkimen saanee vähittäismyyntiliikkeestä parilla muutamalla eurolla,
mutta esim. sveitsiläisiä Elma-kytkimiä kullatuilla kontakteilla sai ainakin takavuosina Bebekiltä 10 euron
hintaluokassa riippuen tyypistä. Näiden normaalit listahinnat ovat toki korkeampiakin.
Kuvassa pari Elman kiertokytkintä. Malleja on paljon myös muitakin. Toinen hyvä merkki on Grayhill. Tärkeintä ovat kullatut kontaktit.
Hyvä kysymys onkin, että kannattaako huonomman kytkimen valinta varsinkaan, jos kytkimen perässä
on vaikkapa usemman satasen hintainen läjä hyviä välitaajuussuotimia.
Aktiiviseen käyttöön tulevissa laitteissa kannattaa myös kiinnittää huomiota potentiometrien
laatuun - halvimman luokan hiilipotikat kun tunnetusti alkavat ennemin tai myöhemmin
rahista ja pätkiä.
RF-liittimistä on kotisivullani enemmänkin juttua täällä.
Yleisesti ottaen voidaan sanoa se, että liitoksissa joita todennäköisesti joudutaan usein
irroittelemaan kannattaa käyttää laadukkaita liittimiä.
Piirilevyille modifiointien yhteydessä lisättävinä komponentteina kannattaa käyttää
pintaliitososia myös vanhemmalla teknologialla tehtyihin laitteisiin mikäli se
asennuspaikka, tehonkesto yms. huomioiden on mahdollista.
Näin menetellen vältytään usein turhalta levyn poraamiselta, osien kiinnitysvaikeuksilta sekä
usein merkitykselliseltä liian pitkältä johdotukselta. Lisäksi saadaan muutoksesta
helposti varsin siistin näköinen.
Hyvä esimerkki tämmöisestä hommasta on klassisen Trion vastaanottimeen tehtävä filtterilisäys.
Tarvittavat pari uutta sovitusvastusta kun istuvat kuin nenä päähän mikäli käytetään
pintaliitosvastuksia.
Kondensaattorien ominaisuuksien suhteen harrastajan on syytä selvittää itselleen mitkä tyypit sopivat
mihinkin käyttöön - kuten taajuusalue, häviöt, lämpötilakertoimet jne.
Putkilaitteeseen osia vaihdettaessa on muistettava aina korkea anodijännite ja sen mukainen
kondensaattorin jännitteenkesto.
Verkkojännitteeseen tulevien kondensaattorien suhteen on huomattava, että esim. häiriönpoistoon on
käytettävä tarkoitukseen hyväksyttyjä tyyppejä Y verkkonapojen ja maan välillä ja X verkkojännitteisten
napojen välillä. Lisää tästä esim.
Wikipediassa.
Kondensaattoreina en yleensä ole suosinut elektrolyyttejä pienehköissä kapasitansseissa vaan laatikkomaisia tantaaleja.
Seuraavassa kuvassa on NCC:n ja ERO:n aksiaalitantaaleja ja niiden alapuolella mainittuja
laatikkomaisia tyyppejä CTS:n, Ero:n ja Spraguen valmistamina.
Tippatantaanleista on varsinkin takavuosina ollut monilla huonoja kokemuksia.
Tosin jouduin esim. MD59 - mopen modifioinnissa niitä käyttämään - kun muita
sopivan kokoisia tähän paikkaan ei löytynyt - ja kun siinä niitä alunperinkin oli !
Koviin olosuhteisiin voidaan käyttää sitten metallikuorisia aksiaalitantaaleja muistaen
kuitenkin niiden suurehkon painon (isommat on ehdottomasti kiinnitettävä , jos laite joutuu
tärinälle alttiiksi). Pintaliitososissa tantaalit ovatkin yleensä vakiokäytäntö.
On myös syytä muistaa elektrolyyteissä ja tantaaleissa riittävä marginaali jännitteen suhteen
- esim. 25 voltin konkka on sopiva 12 V järjestelmään ja 16 volttinen 5 voltille.
Varsinkin ajoneuvokäytössä saattaa todellinen jännite olla reguloimattomissa systeemeissä
huomattavasti nimellisjännitettä korkeampi.
ESIMERKKEJÄ MAHDOLLISISTA KORJAUSTÖISTÄ
Useimmat korjaustyöt ovat - ukkosvahinkoja lukuunottamatta - yleensä jotenkin
"inhimillisesti" suoritettavia.
Laitteiden liittimet, potentiometrit, kytkimet jne. "ulkoisesti rasitettavat" osat ovat
hyvin usein syynä toimintahäiriöihin.
Näissä havaitun vian ensikorjausmenetelmä on yleensä kontaktiaerosolin käyttö ja
kytkimen tai potikan pyörittely tämän jälkeen.
Tuotemerkeistä tällä alueella suosin saksalaista Kontakt Chemietä mieluimmin kuin PRF:ää - myös amerikkalainen Deoxit tuote
ihan siveltävänä pullotavarana on hyvä kontaktien puhdistusaine silloin kun sillä pääsee kohteeseen käsiksi.
Putkilaitteen toimintavioissa tietysti putkien tarkistus - eli vaihto uusiin - on
ensimmäinen tehtävä mykän tai toiminnaltaan heikentyneen laitteen korjaustoimenpiteenä.
Putkien testaaminen testereillä ei liene järkevää - hyvin harvalla ko. laitetta onkaan -
vaan nopeasti selvitään tämän vikamahdollisuuden suhteen vaihtamalla kerralla koko
putkisarja. Jonkin putken välitön hajoaminen on merkki putken ympäristökomponenttien
oikosuluista tai katkoksista.
Joskus voi kyseessä olla sellainen laitevika - jonka korjaaminen on ainoastaan harrastelutyönä
järkevää - jos sittenkään.
Hyvä esimerkki tästä on tyypillinen Digidex taajuuslaskimen vika.
Yleensäkin joillekin valmistajille tyypillinen kopioinnin pelossa tapahtuva komponenttimerkintöjen
poistaminen on pidemmän päälle tyhmää.
Kuten myös "mustiin laatikkoihin" pakkaaminen - jos laatikkoja ei tehdä avattaviksi.
Joskus saa esim. mikropiirin päältä "huolimattomasti poishiotun" tyyppimerkinnän
näkyviin pyyhkäisemällä sitä kostutetulla sormenpäällä.
Sitkeällä työllä saattaa aikaansaada
suuriakin taloudellisia säästöjä joissain tapauksissa. Eräänä esimerkkinä voin kertoa
työelämässä joskus selvittämäni ison DC-moottorin ohjainyksikön - jota sai maahantuojalta
ainoastaan kokonaisena pakettina hinta 18.000 mk - erikoistilauksena valmistettujen
transistorien tyypin. Transistoreja oli nimittäin täsmälleen samanlaisina myös
vakiokomponeteissa ja kun homma oli mittausten jälkeen (muutama tunti) selvitetty niin
osakustannukset remontissa jäivät vähän yli sataan markkaan.
Piirilevyillä voi vian syy olla myös valmistuksessa tapahtuneessa "töppäilyssä".
Pari esimerkkiä on nähtävissä myös kotelointia ja osien asennusta
käsittelevällä sivullani ikäänkuin esimerkkinä - "älä tee näin".
Jostain syystä varsinkin kaukoidässä tehdyissä laitteissa on sinänsä siistejä piirilevyjä,
mutta esim. elektrolyyttikondensaattorit ovat kuin "väärällä rasterilla" levyn paikkoihin
nähden. Eli johdot komponentista on jouduttu levittämään leveämmälle reikävälille ja
itse komponentti on usein vinossa mihin suuntaan sattuu.
Itselläni oikein kynnet syyhyää kääntää osat suoraan tämmöisen laitteen suhteen.
Sen tietysti voi tehdä kunhan on varovainen !
Törmäsin hiljattain tapaukseen, jossa kortilla olevan vinoon asentoon jääneen elektrolyytin
pää oli kosketuksissa vastassa olevaan pohjalevyyn ja oli iskuista ja tärinöistä
johtuen murtanut folion poikki juotospisteen vierestä.
Jos komponentti olisi ollut asiallisesti asennettu ei tätä mahdollisuutta olisi ollut.
Yleensä piirilevyn pintaa vasten hyvin asentuvat laatikkomaiset kondensaattorit pysyvät
varsin tukevasti paikoillaan tärisevissäkin oloissa ja varsinkin jos komponenttipuolen
tavarat on vielä lakattu.
Tämä oli tämän sivun aloitus - jatkoa seuraa kunhan kirjoittamaan ehditään !
10.12.2011
TAKAISIN TEKNIIKKAHAKEMISTOON !