KEVYTTÄ JA VAKAVAA


10.3.1998

On olemassa ihmisiä, jotka väittävät olevansa musiikin suhteen kaikkiruokaisia.
Sitten on semmoisia, jotka sanovat musiikin olevan hyvää kun sitä on hyvä tanssia.
Ensinmainittujen suhteen olen sitä mieltä, että ihmisellä joka kaiken musiikiksi
kutsutun sulattaa on joko hemmetin huono kuulo tai jotain muuta vikaa.
Sitten taas näille viimeksimainituille on nykyään olemassa jo tyylisuuntia, joissa ei
ole turhaa lauluakaan ja sama sopivantahtinen rytmi takoo minuutista toiseen.
Joku tyhmempi voi luulla, että puhun joistain rockin sukuisista lajeista.
Tarkoitan tällä kylläkin jotain niistä itselleni tyystin käsittämättömistä
teknomusiikin ja muun syntikkametelöinnin lajeista, joita on 90-luvulla keksitty.

Musiikin luokittelu sinänsä on yleensä enempikin naurettavaa.
Kun nimittäin on sitä joittenkin mielestä myös vakavaa ja kevyttä musiikkia.
Minä kyllä mielelläni itkenkin kun kuulen sitä "vakavan musiikin" lajia, jota
oopperaksi kutsutaan. Ne laulajat ovat "kouluttaneet" äänensä niin möreäksi tai
kimeäksi, ettei sanoista todellakaan saa selvää. Ja siitä on sitten ns. rokkia
puolestaan vanhempi polvi syyttänyt, ettei muka saa selvää sanoista.
Sitten taas kaikki vähänkin rytmillisempi musiikki, joka ei kuulu humppakansan
normaalivalikoimaan nimetään rokiksi. Ja minun mielestäni rokkia ei ole muuta kuin
se bluesin sukuinen laji, jota vaikkapa Chuck Berry ja vastaavat ovat esittäneet.

Itselleni ei yleensä ole tuonut mitään kummempaa nautintoa se, että klassisen musiikin
esittäjät kuten sinfoniaorkesterit vuosikymmenestä toiseen soittavat samoja biisejä
lähestulkoon samanlaisina versioina. Sitten on joku kapellimestari muka erinomaisempi
kuin toinen. Minä kun olen sitä mieltä, että esimerkiksi Dave Edmundsin kitaralla
soittama versio Sapelitanssista on rutkasti parempi kuin yhdenkään sinfoniaorkan
esitys samasta kappaleesta. Olkoonkin sen säveltäjän alkuperäistä makua edustava tämä
sinfooninen versio tai ei.

SUOSITTELEN TASSIMUSIIKIN YSTÄVILLE!!

Monet niistä ihmisistä, joille musiikin merkitys on siinä, että sitä on hyvä tanssia
kuuntelivat ennen Ylen Metsäradiota, joka menneinä vuosikymmeninä tuli radiosta
maanantaisin kello 18.00. Silloin pistin radion aina kiinni.
Yhteen aikaan kun oli semmoinen humppabuumi, niin sitä tuli ties minkä moista humppaa
kuten Metsurin kultaa, - koiraa, ja -kissaa tämän ohjelman toivelevyinä.
Tästä seurasi helposti semmoinen väärä käsitys, että kaikki metsurit on jotenkin
päästään vialla. Eivät he varsinkaan kuulosuojainten keksimisen jälkeen kaikki niin
kuuroja ole, että tuommoista sontaa olisivat halunneet kuulla.
Tunnen monia metsureita, jotka pitävät hevistä ja muusta kunnollisesta kitaramusiikista.
Mielestäni suuri ansio siitä, että maailmassa on kunnollista musiikkia kuluu itsensä
musiikin tekijöiden lisäksi esimerkiksi Leo Fenderille ja Jim Marshallille.
Ja ne, jotka eivät edellisistä mitään tiedä, eivät ymmärrä musiikistakaan mitään.