IJL:N ELÄMÄNVAIHEISTA, PERHEESTÄ JA TIETYSTI MAKUASIOISTA...

Tämä sivu sisältää materiaalia, joka voi satunnaiselle kävijälle olla yhtä tylsää kuin valokuvien pakollinen katselu kyläpaikassa !

9.11.2005

Kuvia vanhemmista asioista, sukulaisistani ym. löytyy täältä!

Syntynyt olen Hämeenkyrössä v.1953. Kohtalaisen nuori päälakeni näkyy kastekuvassani, jossa makoilen isäni käsivarsilla kolmantena oikealta. Kuva on otettu Hämeenkyrön sairaalassa, jossa näemmä oli muitakin syntynyt samoihin aikoihin. Niiltä kulmakunnilta on jäänteenä rakkaus niin Tampereen kuin Satakunnankin murteeseen.

Asuimme ensimmäiset vuoteni Hämeenkyrön Käpylässä ja sittemmin Järvenkylässä Lydia Niemen talossa.



Kohtalaisen nuorena uskalsivat vanhempani Erkki ja Irma laittaa minut polkupyörän selkään, jota ajamaan opin tosin vasta 6-vuotiaana Suodenniemellä. Tässä on toinen kuva perheestämme 1950-luvulla Hämeenkyrössä.

Suurimman osan lapsuudestani ja nuoruudestani olen asunut Suodenniemellä, joka on pieni kunta puolivälissä linjaa Tampere - Pori.


Ylläolevassa kuvassa on kotitaloni Suodenniemellä 1960-luvulla ilmasta kuvattuna. (joidenkin kattojen vinous johtunee optiikasta, ei välttämättämättä rakennuksista!)

Myöhempinä pitempiaikaisina asuinpaikkoina minulla on ollut Vammala, Tampere, Kotka (tässä esimerkki kotkalaisesta eksoottisuudesta)
ja Vehkalahti (joka liitettiin v.2003 Haminaan), joista viimeksimainitun kunnan Paijärven kylässä nykyinen asuinpaikkani sijaitsee.
Silti pidän itseäni edelleen jotensakin pirkanmaalaisena.

Tampereella tapaamani sittemmin vaimoksi ryhtyneen Sadun - jonka syntyperä on savolainen - kanssa uskalsimme muuttaa niinkin eksoottiselle maaperälle kuin Kymenlaaksoon. Klikkaamalla näet hääkutsumme (by Heikki-Pekka Miettinen). Vaimossani Sadussa on myös vähän hippimäisiä piirteitä. Sadun vanhemmat ovat tässä kuvattuna Villissä lännessä.
Perheemme mukana on aina seurannut isompi tai pienempi joukko kissoja (niissä on sähköä !) määrän vaihdellessa kahdesta viiteen (joskus vielä lauma pentuja päälle). Tämänhetkinen (2005) kissaluku on viisi ja nimet Mao , Sulo, Reino,Aino ja Ainon pentu Petonen.
Muuttaessamme maaseudulle tuli kuvaan mukaan vielä sekarotuinen koira Tyyne, josta kuitenkin jouduimme syksyllä 1999 luopumaan.
Tässä kuva asuinpaikastamme keväällä 1997 ennen kuin paikat alkavat vihertää.



Tässä kuva talostamme syksyllä 2005 - kuvassa näkyy osa isännän antenneistakin.

Vuoden -95 lopulla meille syntyi jälkeläinen joka ristittiin Leeviksi. Leevin käytöstavat viittaavat myös vahvaan tekniseen perimään isältään. DX-kuuntelijalle ja radioharrastajalle tyypilliseen "yökyöpelin" tapaan ilmoittaa Leevi rupeavansa "kukkumaan" kun hänelle ehdottaa illalla nukkumaan menoa.



Viereisessä kuvassa Leevi syksyllä 2000 (4vuotta) otetussa kuvassa. Tässä kuvassa on tämän kotisivun haltija Leevin kera joskus vuoden 1998 syksynä otetussa kuvassa.

Vanhin poikani Leino asuu Vammalassa ja on innokas tietokoneharrastaja. Hän on tässä kuvassa Sadun veljen Samin (yksi Leevin kummeista) oikealla puolella Leevin 3-vuotiskuvassa. Tässä kuvassa ovat puolestaan Leinon kissat Vinku ja Viku.

Yhtenä Leevin kummeista on Hannu Perttula kaveri, joka on DX-piireissä tunnettu nimimerkillä HPE.
Naapurimme Vetrin Anneli ja Turusen Tiina. Tässä kuvassa on Leevi isäni Erkin sylissä.Sadun vanhemmat Martta ja Pentti Rytkönen ovat tässä lapsenlapsensa Leevin kanssa.
Tässä kuva Leevistä 3,5 vuotiaana.



Tässä kuvassa Leevi istuu kesällä 2002 sylissään Reino-kissa. Kesällä 2002 meille tuli nimittäin kaksi uutta kissaa jotka ristittiin aamutossujen mukaan Ainoksi ja Reinoksi.



Leevi on nyt sitten vanhemmiten (8v.) ryhtynyt traktorihommiinkin kuten kuvasta näkyy.

Elektroniikkaan suuntautuvan harrastuksen aloitin jo vauvaiässä.
Taisin olla alle kaksivuotias kun hajoitin ensimmäisen radion täysin totaalisesti. Kymmentä vuotta myöhemmin onnistuin jo yhden korjaamaan.

Ammattitaitoni ei tällä alalla ollut vielä niin korkea, että siitä olisi ollut leipätyöksi. Niinpä aloitinkin sen puolen töissä paikallisella sahalla.
Nuoruuden vuosiin kuuluu myös lyhytaikaisin työsuhteeni - 15 minuuttia - naapuripitäjässä Laviassa kenkätehtaalla. Päätös tuli kuultuani maksettavan palkan suuruudesta vasta töiden alettua.
Sittemmin olen työskennellyt mm. sähköasentajana, elektroniikka-asentajana, elektroniikkateollisuuden esimiestehtävissä, yrittäjänä ja mikrotukihenkilönä.



Hypätäänpä välillä sekavaan tyyliini lähemmäs nykypäivää....
Tässä kuvassa Leevin 7v. synttäreillä vasemmalta Mummi Aino-kissa sylissään ja Leevin oikealla puolella Kaitsu.



Tässä kuvassa isänpäivänä 2009 isäni Erkki 97v., minä 55v. ja Leevi 13v.



Sitten taas menneisyyteen...
Eli edellisessä kuvassa on tyypillinen työskestelyasento Halisevan sahalla 60-luvulla. Henkilöt kuvassa ovat työkaverini Jaakko Isovesi ja Heikki Ahoranta. Väline jonka päällä kaverini työskentelevät on raiteilla kulkeva kärry, jolla laudat kuljetettiin sahalta tapuleille. Itselläni oli sahalla ensimmäisenä epävirallisena ammattinimikkeenä "nuorempi kärräri" Pentti Jalomäen toimiessa "vanhempana kärrärinä".
Teknisten harrastusten lisäksi olen ikäni ollut kiinnostunut musiikista.
70-luvun lopun progetaantumaa lukuunottamattamatta olen aina viihtynyt raskaamman puoleisen kitaramusiikin parissa. Omatoimista kitaranrenkutusta olen harrastanut pääasiassa huonolla menestyksellä koko ikäni. Tässä kuvassa olen naapurin poikien Rosin Hannun ja Joukon kera välillä huilaamassa muutaman tunnin soittelun jälkeen. Ulkona suoritettu kitaroiden ja vahvistimien rääkkäys kuulemma lisäsi naapurin laitumella olevien lehmien viihtyvyyttä.

Kuuntelen miltei yhtä mielelläni bluesia niin sen alkuperäisten esittäjien tekemänä kuin hyvien valkoihoisten - kuten vanha Fleetwood Mac - esittämänä. Mieliartistejani ja -bändejä ovat Jimi Hendrix, Led Zeppelin, Deep Purple, Alex Harvey, Rory Gallagher ja ihme ja kumma myös AC/DC, jota monet vanhat rokkarit eivät jostain syystä useinkaan arvosta.
Ja samoilla linjoilla on makuni edelleen uuden musiikin suhteen koska ainoa hyväksi noteeraamani uusi bändi 2000-luvulla on australialainen Airbourne - jonka kitaristi on - kuinkas muuten - Angus Youngin serkku.
Paljolti kuuntelen nykyisin myös Steve Vaita, Joe Satriania, Slashia jne. Musiikkimakuni on yleensäkin vahvasti kitara -tai kitaristipainotteinen.



Tässä vähemmän tunnettu "Paijärven Angus Young"

Siihen kitaristikaartiin jota arvostan kuuluu edelläolleiden bändien ja soittajien lisäksi Mick Taylor, Dave Clempson ja Brian May muutamia vanhemmasta päästä mainitakseni.
Puhtaasti elektronista musiikkia, teknoa yms. en siedä, samoin on asianlaita koti-ja ulkomaisen iskelmämusiikin ja muun humpan kanssa. Klassisen musiikin puolella on rehellisesti sanottuna urkumusiikki ainoa laji, jota vapaaehtoisesti kuuntelen.

. Viimeaikoina on soitteluinnostus lisääntynyt ja nurkkiin on alkanut siunaantua lisää soittokamoja.

Maaseutuasumiseen siirryttyämme kiinostukseni suuntautui myös kovasti puutarhanhoitoon - alueelle josta olin kiinnostunut jo lapsuudessani.
Erityisenä kiinnostuksen kohteena on ollut yrttien kasvatus . Heti on mainittava, etten ole missään tapauksessa kasvissyöjä vaan ehdoton liharuuan varsinkin sianlihan ystävä. Ihmettelenkin usein, miksei harrasteta vaikkapa Juhannuskinkkuja - niitä kinkkuja kun ei yleensä kaupoissa näy kuin joulun tienoilla.
Sensijaan erilaiset maustamiskokeilut kuten myös leipominen ovat aina viehättäneet.
Olen kuulunut viime vuodet Hyötykasviyhdistykseen, johon tutustumista suosittelen kaikille puutarha-asioista kiinnostuneille.

Tavallaan puutarhahommiin liittyy myös lammikot, jotka tulivat ajankohtaisiksi porakaivon teon jälkeen. Kaivosta nimittäin tulee jatkuvasti n.1,2 kuutiota vettä tunnissa yli omalla paineellaan. Niinpä me sekä naapurimme joiden kanssa kaivomme on yhteinen päätimme tehdä hukkavedelle hyötykäytön lammikoiden muodossa. Näitä on nyt meillä 2 kpl sekä naapurilla toiset kaksi.

Lammikoiden vesi-ja patoamisjärjestelyt ovat olleet oma lukunsa - vesi kun tahtoo mennä pienestäkin rakosesta.

Seuraavana kuva syksyltä 2005 pienemmästä lammikosta - askelmakivien salaisuutena on "upotettu laituri".



Toista - isompaa ja syvempää lammikkoa käytämme myös uimiseen - lähin uimaranta kun on varsin kaukana.



Tosin pohjavesipohjaisen veden kylmyys hillitsee ainakin meikäläisen uimahaluja muulloin kun kunnon helteitten aikaan. Pääasiassa itse pyydystämistämme särjistä ja ahvenista koostuva kalakanta on lammikoissa viihtynyt ja saanut poikasiakin muutamana vuotena. Joukossa on myös yksi jotakuinkin kilon painonen suutari.

Suuresta alkuinnostuksesta huolimatta taistelu luontoa vastaan ei meikäläiseltä ole oikein onnistunut täysin ja jos ei koko lämmintä vuodenaikaa halua viettää puutarhatöissä niin voi tehdä muutakin.
Tuossa 90-luvun lopulla keksin mainion romuliikkeen, josta on saanut runsaasti radio ja elektroniikka-alan tavaraa. Sitä on sitten vuosien mittaan siunaantunut ruhtinaallisesti alan roipetta - kuten myöskin satelliittipeilejä.
Näitä nyt sitten täytyy yrittää sijoitella vähemmän häiritseviin paikkoihin.
Tosin muutamat käytössä olevat isot peilit kyllä ovat väkisinkin näkyvillä kun vaativat aukeata paikkaa toimiakseen..

Ihmisen vanhenemisella ja kiinnostuksella sään seuraamiseen on jokin kumma yhteys. Nykyään ei tarvitse enää kirjoitella säätiloja almanakan sivuille kiitos tietokoneteknologian. Niimpä minäkin hommasin sääaseman, joka päivittää omatekoisten lämpömittaus ja muiden systeemien lisäksi tiedot ADSL-yhteyden kautta Internettiin. Sitten voin vaikkapa ollessani töissä 15 km päässä Haminassa katsoa onko ilmanala kotona huonompi vai parempi...

Huumorimakuuni menee Alivaltiosihteeri ja Markus Kajo erityisen hyvin. Suurta aivokapasiteettia viimeksimainitulla osoittaa ei-Pirkanmaalaisesta syntyperästä huolimatta  - muun muassa ymmärrys siitä miten vessapaperirulla tulee laittaa telineeseensä . Eli hänen ajatuksensa ovat kovin lähellä tämän kotisivun haltijaa.




Tässä kuvassa olen vanhimman poikani Leinon kanssa Kotkan Kaunissaaren rannassa 1990-luvun alussa.

Minkä takia sitten nimessäni esiintyy J-kirjain? Aikoinaan DX-kuuntelijoilla oli näköjään tapana hienostella. Muistetaan esimerkiksi vaikkapa nimiä Simo S Soininen, Jyrki K Talvitie ja Esa J Hänninen.


Takaisin pääsivulle!